Thursday, January 1, 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet ja muita kliseitä.

Muutama päivä on mennyt vähän huonossa hapessa, akuutti väsymys ja unirytmin sekavuus on syöneet aikaansaamista ja siinä sivussa on jäänyt bloggaaminenkin. Jyjut olen kaikki aloittanut aikataulussa, mutta saanut aika heikosti edistymään.

Laitetaan nyt tähän kaikki kerralla tällä kertaa. Alla a thousand splendid suns ja lankana juuri aiemmassa esittelemäni Yarngrimoiren twist sock, väri Fire Walk With Me. Jotenkin aivan täydellinen lanka tähän malliin.

Tätä ehdin ja jaksoin kyllä neuloa hyvin, mutta kesti ihan tuhottoman kauan tuossa reunuksen ompelussa ja sitten noiden reikien idean hahmottamisessa ja hitailin tuskaisesti. Toivottavasti alkaa edetä nopeammin, tai tästä tulee mun Jyjuni murheenkryyni.


Ihanaakin ihanempi Madelinetoshin Tosh Merino Light (Baltic) pääsi puikoille Shift of Focusin muodossa. Jo pelkästään lanka on niin ihanaa, että tätä ainaoikeaa on taivaallista posottaa menemään. Ikävä kyllä se oli juuri se jaksaminen, kun hidasti sitä edistymistä.


Ja sitten tämän päivän Jyjuni, voi huoh, en kestä. Neuloin yöllä tätä todella pitkälle, mutta aamulla tytölle sovittaessa en voinut todeta kuin että jättimäinen, eli oli pakko purkaa. Siitä asti olen mököttänyt noille aloitussilmukoille, eli lopputulos on tämä: nada. Taidan poiketa tavoistani ja neuloa nyt yötä myöten tätä ainakin siihen mistä jouduin purkamaan, olin nimittäin jo aivan varma, että saisin myssyn tänään vielä valmiiksikin, mutta ei niin ei.

Ohje tähän "Mirkon pipoon" löytyy täältä. Oon noita taaperoilleni tehnyt jo pari aiemminkin ja tykännyt paljon mallista, nyt tarvitsee tehdä isompia. Niin ja lanka on Manos Del Uruguayn Silk Blend värissä Libra.

HOX! muuten Manosista sen verran, että meinaavat ilmeisesti lopettaa maihintuonnin Eurooppaan kokonaan, joten nyt kannattaa hyödyntää, monessa paikkaa pitkin Eurooppaa näytti olevan alennuksiakin. Itse tilasin Silk Finoa ja Blendiä muutaman juuri Briteistä.



No comments:

Post a Comment