Wednesday, August 26, 2015

Orbit-ish.

Jäin odottamaan tästä huivista postaamista siihen, että saisin aikaiseksi mennä ulos kuvaamaan, mutta en saanut. Helteet vei hermot ja KonMari-kirjan ajatukset mielenkiintoni. Tänään kattelin harmissani, että seinässä on aika paljon porausjälkiä ja onpa pari ruuviakin siihen jäänyt. Siitä se ajatus sitten lähti.


Siihenhän se huivi venyttyi kauniisti roikkumaan, joten sisäkuviin on teidän nyt tyytyminen. Joskus arki ja väsymys vie, eikä tunnu saavan pieniäkään asioita aikaiseksi. Kun vaikka ihan vaan aurinkoiseen aikaan kotipihaan kameran kanssa menoa. Joinain hetkinä sellainenkin asia on liian iso, jaksaminen liian vähissä. Yritän silti iloita paljon siitä, että kuitenkin neulon! Tämäkin huivi neuloitui lopulta todella nopeasti ja oli mukava neuloa, ja lopputulokseen olen oikein tyytyväinen.


Malli on tosiaan Janina Kallion Orbit-huivia kuvan perusteella mukailtu, Nurmilinnun ilmaisohjetta hyödyntäen. Yksi kerä ei kuitenkaan omaan huiviini riittänyt kuten Orbitiin olisi, vaan tähän meni 1.5 kerää eli n. 150g. Lanka on itsevärjäämääni Dropsin DK-vahvuista Merino Extra Finea. Tykkään langasta ja nämä kaksi lankaakin sopivat hyvin yhteen. Ovat siis eri sävyt samasta väristä, tummemman käytin väripadassa ensin ja vaaleampi imaisi sitten samasta liemestä loput itseensä ja neuloessa raidoitin näitä muutamia kerroksia vaihtumiskohdassa. Amatöörivärjäri halusi käyttää langat väriliemessä nopeasti, jotta jäisi lankaan paljon vaaleitakin kohtia, mutta huivin huuhteluvaiheessa irtosi vielä hieman väriä, että toivon nyt että etikka on kerennyt tehdä tehtävänsä ja väri myös pitää. 



1 comment:

  1. Kaunis huivi, kelpaa sen kanssa ottaa syksyä vastaan!

    ReplyDelete